Kivistudio – Workshop-päivät lähialueen yrityksille
Kivistudio – Workshop-päivät lähialueen yrityksille
Kivistudio Pyhäjärvellä tarjoaa paljon mahdollisuuksia lähialueen yritysten hyödynnettäväksi. Nyt (2.-4.3.2015) järjestetyt Workshop-päivät olivat jatkoa tammikuussa 23.1.2015 järjestetylle päivälle. Workshop-päivien tarkoituksena oli tehdä Kivistudio ja sen koneet tutuiksi lähialueen kiviyrityksille. Järjestävänä tahona oli JEDU, eli Jokilaaksojen Koulutuskuntayhtymä ja kouluttajana toimi Pihtiputaan Kiviteos Oy:n Antti Lahtinen, joka on työskennellyt noin neljän vuoden ajan projejktitehtävissä Kivistudiolla.
Workshop-päiville oli kutsuttu laaja joukko yrityksiä lähinnä Pohjois-Pohjanmaan alueelta, mutta oli mukana myös muutamia yrityksiä Keski-Suomen alueelta. Tällä kertaa mukana oli muutamia yrityksiä 1-2 henkilön miehityksellä. Osa yrityksistä oli mukana joka päivä, osa vain jonakin päivänä. JEDU:n puolelta mukana oli aikuiskoulutus- ja oppisopimusjohtaja Matti Peltola.
Koneet workshop-päivillä
Kivistudiolla on useita kiventyöstökoneita, joista suurin osa oli käytössä workshop-päivillä. Yritykset saivat tehdä oppimismielessä omia töitään Kivistudion koneilla. Päivien aikana käytettiin ainakin vesileikkuria, sahoja, laseria ja tasohiomakonetta, sekä erilaisia apuvälineitä kivien siirtelyssä.
Allekirjoittanut tutustui tasohiomakoneeseen, vesileikkuriin ja pieneen sahaan, sekä palautti mieleen laserin käytön. Teimme päivien aikana muutamia työvaiheita joihinkin tilaustöihimme, esimerkiksi kiillotimme keittiötasoaihiota ja kaiversimme tekstejä paistokiviin. Vesileikkuriin pääsin tutustumaan muiden yritysten tekemien töiden ohella, sekä harjoitusmielessä tein yhden ohjelman, jolla leikkasimme muutamia kuvioita 10 mm vahvuisesta kiillotetusta levystä – koristeiksi tai pannunalustoiksi.
Klikkaamalla kuvia saat ne aukeamaan oikeassa koossa!