Kevät toi, kevät toi… jotakin – mutta mitä?
- 1.Vuorimäntyjen typistäminen – sopiva aika juhannuksen tienoolla
- 2.Havujen leikkaaminen
- 3.Istutustöitä
- 4.Syysistutuksia ja -kunnostusta
- 5.Alppiruusut kaipaavat suojaa kuivattavalta kevätauringolta
- 6.Vuorimänty – tee hoitoleikkaukset juhannuksen tienoolla
- 7.Kevät toi, kevät toi… jotakin – mutta mitä?
- 8.Kasvien leikkaaminen keväällä kannattaa tehdä poutasäällä
- 9.Sopiva aika vuorimäntyjen typistämiselle alkaa olla käsillä
Kevät toi, kevät toi… jotakin – mutta mitä?
Kevät tulee, huomasin sen kasveista jo jokin aika sitten. Tullessaan kevät tuo uuden kasvun, ja mikäli maltamme odottaa, se tuo myös uusia tuotteita verkkokauppaamme. Ulkona on vielä paksu lumikerros maassa, mutta sisätiloissa talvetettavat kasvit alkavat kasvaa ihan uudella innolla. Päivän pidentyminen ja siten valon määrän lisääntyminen on selvästi herättänyt kasvit talvilevosta. Siitä innostuneena voikin jo suunnitella kevätkunnostustöitä sekä puutarhassa, että vaikkapa olohuooneessa tai terassilla. Esikasvatus, mullanvaihto, talvisuojausten tarkistaminen, jne. Näistä on kerrottu alempana hieman lisää.
Puutarhan kevätkunnostusaika ei vielä (ainakaan täällä pohjoisessa Keski-Suomessa) ole ihan käsillä, mutta joitakin kunnostustöitä voi jo alkaa tehdä. Kannattaa myös olla ajoissa liikenteessä, mikäli haluaa tilata pihansa kevätkunnostuksen ammattilaiselta. Pihtiputaan Kiviteos Oy tekee myös pihojen kunnostustöitä, palveluihimme kuuluu esimerkiksi pihojen hoitosopimukset, joiden sisältö sovitaan tapauskohtaisesti. Hoitosopimus voi kattaa esimerkiksi vuosittaiset kevät- ja syyskunnostukset tai melkein mitä tahansa kohtuullisen säännöllisesti tehtäviä puutarhatöitä nurmikon ja kasvien leikkaamisesta pihan haravointiin ja istutusalueiden kitkemiseen ja kasteluun. Hoitopaketin voi tilata toistaiseksi voimassa olevaksi, tai esimerkiksi pidemmän lomamatkan ajaksi. Ammattilaisen tekemistä pihanhoitotöistä kannattaa hyödyntää kotitalousvähennys. Vielä ehtii myös tilata ensi kesäksi pihasuunnitelman tai pihan kunnostamista. Alustavan suunnittelun pystyy aloittamaan valokuvien pohjalta, ja sen voi tehdä loppuun heti lumien sulettua. Kannattaa olla nopea, sillä työt tehdään tilausjärjestyksessä, ellei asiakas itse halua jotakin myöhempää ajankohtaa toteutukselle. Lisätietoja pihan suunnittelusta ja hoitotöistä antaa Enni Lahtinen (045 864 4686, enni.lahtinen@kiviteos.fi).
Kevät on myös oikea aika vaihtaa huonekasvien mullat ja suorittaa niille samalla kevätkunnostus. Mullanvaihto kannattaa tehdä huolellisesti. Viherkasvien mullanvaihto suositellaan tehtäväksi helmi-maaliskuussa, ja kukkiville kasveille hieman myöhemmin keväällä. Kannattaa myös tarkistaa kasvilajikohtaiset suositukset, sillä hidaskasvuisten kasvien multaa ei tarvitse vaihtaa joka vuosi. Mullanvaihdossa on tärkeää kiinnittää huomioita käytettävien välineiden ja materiaalien puhtauteen ja laatuun. Esimerkiksi juuria leikatessa veitsen tulee olla terävä, eikä siinä saa olla epäpuhtauksia.
Toinen jo tässä vaiheessa ajankohtainen kasvien keväthuoltoon liittyvä asia on talvisuojausten tarkistaminen. Lumet alkavat sulaa, joten kannattaa tarkistaa, etteivät lumella suojattujen kasvien juuristoalueet paljastu liian aikaisin alttiiksi yöpakkasille. Kannattaa myös tarkistaa viimeistään tässä vaiheessa, että esimerkiksi alppiruusuilla ja havukasveilla on tarvittavat suojaukset kevätahavaa, eli auringon ja tuulen kuivattavaa vaikutusta vastaan. Kevätauringon lämpö saa kasvit haihduttamaan, ja mikäli maa on vielä jäässä, kasvit eivät saa riittävästi kosteutta haihdutetun tilalle, vaan kuihtuvat ja saattavat kuolla kokonaan. Jotkin kasvit / lajit (etenkin riittävän varjoisilla paikoilla kasvavat, pohjoisen oloihin jalostetut), kestävät kevätahavaa ilman suojaustakin, mutta oikein tehdystä varjostamisesta ei ole koskaan haittaakaan. Varjostamisessa on tärkeää huomioida, ettei mahdollisen peitteen päälle kertyvä lumi katko kasvien oksia.
Myös siemenestä kasvatettavien kasvien esikasvatusaika on joidenkin kasvien osalta jo täydessä vauhdissa. Esikasvattamisessa kannattaa perehtyä kunkin lajin vaatimuksiin valon määrän, lämpötilan ja esikasvatusajan sekä tietenkin kastelun suhteen. Mikäli et halua käyttää keinovaloa apuna esikasvatuksessa, kannattaa valita kasvatettavat kasvit lyhyemmällä esikasvatusajalla (kylvö aikaisintaan maaliskuussa). Liian pimeässä kasvavat taimet tulevat helposti liian pitkiksi ja hennoiksi. Esikasvattamiseen liittyvät termit ”kouliminen” ja ”karaiseminen”. Koulimisella tarkoitetaan sitä, että pienet taimet siirretään kasvamaan omiin ruukkuihinsa (kylvö tehdään yleensä useammalla siemenellä kerrallaan, ja taimista vahvimmat valitaan jatkokasvatukseen, eli koulitaan). Koulimisen huono puoli on kasvin juurien mahdollinen vahingoittuminen, kannattaa siis käyttää pieniä apuvälineitä ja hellää kättä. Kouliminen tehdään yleensä kun sirkkalehtien lisäksi taimessa on yksi lehtipari. Karaiseminen taas totuttaa kasvit pikkuhiljaa ulkoilmaan. Taimiruukut voi esimerkiksi nostaa aluksi ulos pariksi tunniksi kerrallaan, ja pidentää sitten ulkoiluaikaa vähitellen. Harsoista ja muista suojauksista voi olla apua karaisemisessa.